Vesiurut, lukuisia herkullisia yksityiskohtia ja upea kattoterassi: Cirque de Saimaa -kylpylä tarjoaa mieleenpainuvan kylpyläkokemuksen

Holiday Club Saimaan Cirque de Saimaa -kylpylä lainaa hulppean teemansa huvipuisto- ja sirkusmaailmasta. Astuessaan eläväiselle alueelle, asiakas siirtyy kokonaisvaltaiseen elämykseen, joka on kaukana perinteisistä uimahallikaakeleista ja viherkasveista. Holiday Club Saimaa avataan yleisölle 1.11.2011.

”Halusimme kylpylästämme tunnelmallisen ja elämyksellisen paikan, jossa kaikki yksityiskohdat materiaaleista valaistukseen on mietitty viimeisen päälle, wow-faktoria unohtamatta”, sanoo johtaja Jukka-Pekka Pajunen Holiday Clubilta. ”Yksi katseenvangitsijoista ovat keskellä allasaluetta sijaitsevat, tasatunnein starttaavat vesiurut, joiden vesisuihkut nousevat kymmenen metrin korkeuteen valojen, musiikin ja projisointien tahdittamana.”

Kylpylän joen uoman lailla mutkittelevalla allasalueella on tarjontaa niin lillujille kuin liikkujillekin. Arjen voi karistaa harteiltaan muun muassa altaiden hierontapisteillä ja rentoutumisaltaissa. Monitoimiallas – joka muuntuu vaikka pelialtaaksi laskettavan ja nostettavan pohjansa ansiosta – hyppylaituri ja upea sadan metrin liukumäki tarjoavat aktiviteetteja niitä kaipaaville. Lapset viihtyvät kahluualtaissa ja vauva-altaassa. Lasten altaan vieressä nököttää myös maailman ensimmäinen lasten sauna, jonka 45-asteen lempeissä löylyissä voi lämmitellä ja katsella samalla piirrettyjä. Allasvalvojat huolehtivat turvallisuudesta ja hauskuuttavat samalla niin lapsia kuin aikuisia. Altaalla voi kohdata vaikkapa pellen tai oppia jonglööritemppuja. Erikoinen yksityiskohta on myös martini-lasin muotoinen poreallas, josta voi tarkkailla sen ympärillä levittyvää allasaluetta.

Kun sisällä on pulikoitu tarpeeksi, on aika piipahtaa ulkoilmassa. Holiday Club Saimaan kylpylän katolla sijaitsevassa savusaunassa maailma on auki. Pehmeät löylyt ja mieto savun tuoksu rentouttavat, ja ajantaju hidastuu. Saunan edessä oleva kylpytynnyri kutsuu vilvoittelemaan. Kesällä paljussa nautitaan leppeistä tuulista, talvella ulkoilman ja kylpyveden pirteästä kontrastista. Lapsille saunan yhteydestä löytyy oma uima-allas. Lisäksi sun deckiltä löytyvät baari sekä minigolf-, padel- ja sulkapallokentät.
 
Kylpylä on täynnä huipputeknologiaa. Esimerkiksi altaiden vedenpuhdistusjärjestelmä kierrättää vettä altaissa niin tehokkaasti, että veden kulutus on lähes olematonta. Järjestelmä voisi tehdä vaikkapa merivedestä juomakelpoista.
 
Saunamaailma täydentää kokonaisuutta

Omana erillisenä kokonaisuutenaan toimivaan Saunamaailmaan pääsee viiden euron pääsymaksulla. Saunomisesta voi nauttia vaikkapa lempeiden löylyjen ylellisessä suolaseinäisessä Salt grottossa tai nykyaikaisessa höyrysaunassa, joka on saanut lempinimekseen discosauna yökerhomaisten istuinten, värivalojen ja musiikin ansiosta. Kokemisen arvoisia ovat myös saunamajurin ohjaama seremoniasauna sekä suomalainen mökkisauna lumipesupaikkoineen.

Saunamaailmaan astutaan sarongit päällä, ja saunaan mentäessä vaate toimii kätevänä istuinalustana. Löylyjen välillä voi pulahtaa vilvoittelualtaaseen tai antautua vaikkapa niskahierontaan rentoutumisalueella. Saunamaailman omasta baarista saa normaalien juominen lisäksi tuorepuristettuja mehuja.

Saimaa on Suomen matkailun uusi huippukohde

Holiday Club Saimaalla wellness-ajattelu ja elämyksellisyys kiteytyvät muotoon, jonka kaltaista ei Suomessa ennen ole nähty. Kolme profiililtaan erilaista hotellia, Villas-huoneistot, loma-asunnot, elämyskylpylä, jääareena ja alueen ravintolat muodostavat kiehtovan kokonaisuuden joka puhuttelee niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin vieraita. Alueelle nousee myös 18-reikäinen, pay&play -periaatteella toimiva golfkenttä. Holiday Club Saimaa -kylpylähotellihanke on alansa suurin Pohjoismaiden tasolla ja sillä on mittava merkitys Etelä-Karjalan talousalueelle.

Holiday Club Saimaa -kylpylähotellihanke on alansa suurin Pohjoismaiden tasolla ja sillä on mittava merkitys Etelä-Karjalan talousalueelle. Kylpylähotellin rakentaminen merkitsee 300 henkilötyövuotta ja se tulee työllistämään 250 henkilöä pysyvästi. Suunnitelmien mukaan alueelle tulee 8 000 vuodepaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Siihen mennessä alueelle on investoitu noin 200 miljoonaa euroa. Alueen läheisyydessä asuu yhteensä 10 miljoonaa ihmistä, sillä muutaman tunnin etäisyydellä ovat sekä Suomen että Venäjän ja Baltian suurkaupungit. Perheiden lisäksi kohde on suunniteltu niin kotimaisille kuin kansainvälisille kokousmatkailijoille.
 
Holiday Club Resorts Oy on Euroopan johtava viikko-osakeyritys ja merkittävä vapaa-ajan asumisen ja matkailun toimija. Yrityksen omistajia ovat yhtiön toimiva johto, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Suomen Teollisuussijoitus Oy ja ryhmä suomalaisia yksityissijoittajia. Holiday Club Resorts Oy:llä on 32 lomakohdetta ja 1300 loma-asuntoa. Kohteista seitsemässä on loma-asuntojen lisäksi myös kylpylähotelli. Kolme kohdetta – Ruotsin Åre sekä Espanjan Calahonda ja Gran Canaria – sijaitsee Suomen ulkopuolella. Lappeenrannan Rauhaan rakennetun Holiday Club Saimaan lisäksi Holiday Club on hankkinut vastikään kylpylähotellin Ylläkseltä. Holiday Club Ylläs Saaga aloittaa toimintansa 1.12.2011. Tilikaudella 2010–11 konsernin liikevaihto oli 93,5 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli noin 800 henkilöä.

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.