Holiday Clubin ja Sallan kunnan sopimuksella Itä-Lapin matkailu nosteeseen: Sallan matkailupalvelut kasvavat ja monipuolistuvat

Holiday Club Resorts Oy ja Sallan kunta perustavat yhdessä kiinteistöyhtiön, josta Holiday
Club omistaa 49 % ja Sallan kunta 51 %. Yhteistyön tavoitteena on paitsi turvata Sallan  nykyisen majoituskapasiteetin laatu myös lisätä alueen tarjontaa, kehittää ja monipuolistaa matkailupalveluita sekä kunnan elinvoimaa ja kuntalaisten hyvinvointia. Investointikokonaisuus on suuruudeltaan noin 7,5 miljoonaa euroa.

Matkailu on yksi Sallan merkittävimmistä elinkeinoista. Kun otetaan huomioon matkailuun liittyvät yksityiset ja julkiset palvelut sekä esimerkiksi porotalouden ja maaseutuelinkeinojen yhä kasvavat  liitännät matkailuun, voidaan todeta, että merkittävä osa sallalaisista saa toimeentuloa sekä kuntavero- ja muita tuloja  joko suoraan taikka välillisesti matkailusta. Suunniteltu investointikokonaisuus vahvistaa matkailutuloa sekä kunnan elinvoimaa. Rakennusaikaisten työpaikkojen lisäksi yhteistyö turvaa nykyisiä työpaikkoja ja synnyttää suoraan ja välillisesti uusia.

Uusi kiinteistöyhtiö ostaa määräalan olemassa olevasta kylpylähotelli kiinteistöstä ja tällä sijaitsevan osan rakennuksesta.  Kiinteistöyhtiö vuokraa määräalan ja rakennuksen Holiday Clubille, joka toimii kylpylähotellin operaattorina.

Holiday Clubin tavoitteena on rakentaa lomakeskuksen alueelle, nykyisen kylpylärakennuksen yhteyteen uusia loma-asuntoja. Suunnitelmissa on 25–35 luhtitalotyyppisen, laadukkaan loma-asunnon toteutus. Tilaratkaisuiltaan käytännölliset, noin 40–50 m2 kokoiset Villas-huoneistot tulevat ennakkomyyntiin vuoden 2015 aikana. Rakentamisen 1. vaiheen on tarkoitus käynnistyä toukokuussa 2016. Investoinnit toteutetaan vuoden 2018 loppuun mennessä. Holiday Clubilla on  entuudestaan hyviä kokemuksia Villas-huoneistoista Holiday Club Saimaalta, Katinkullasta ja Kuusamon Tropiikista.  Oletettavaa on, että huoneistojen käyttöasteet ovat korkeat: noin 15 % tulee olemaan omistajien omaa käyttöä ja 85 % hotellikäyttöä.

Uudisrakentamisen ohella Holiday Club remontoi nykyisen hotellisiiven ja sen 26 huonetta tarvittavilta osin. Kiinteistö Oy Sallatunturin Kelorinne 52 huoneistoa peruskorjataan vastaamaan nykypäivän vaatimuksia ja kalustetaan uudelleen. Kelorinteen remontti toteutetaan kolmessa osassa huippusesonkien ulkopuolella ja se ajoittuu vuosille 2015–2017.

Yhteistyösopimus pitää sisällään myös kylpylän kehittämishankkeen sen laadun ja monikäyttöisyyden lisäämiseksi.

Myös kuntalaiset tulevat hyötymään Sallan lomakeskuksen kehittämisestä. Kylpylää voidaan käyttää mm. koulun ja päiväkodin opetus- ja liikuntatarpeisiin, kunnan sote-puolen laitosten hoitotarpeisiin, kansalaisopiston opetus- ja kerhotarpeisiin sekä kunnan eläkeläisten ja kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen käyttäjille maksuttomana taikka alennetuilla hinnoilla.

Holiday Clubin ja Sallan kunnan sopimukseen sisältyy myös kunnan omistaman rinneyhtiön Kaunisharju Oy:n mahdollisuus kehittää ja myydä tuotteita, joihin sisältyy kylpylän käyttöoikeus alennetulla hinnalla. Tuote otetaan osaksi kylpyläyhtiön ja Holiday Clubin markkinointia. Kasvavien ja kansainvälityvien matkailuvirtojen myötä myös muut alueen palveluntarjoajat saavat lisää  maksukykyisiä asiakkaita.

Lisätietoja:

Holiday Club Resorts Oy
Tapio Anttila, johtaja, viikko-osake, Villas- ja vuokrausliiketoiminta
040 732 3067
etunimi.sukunimi@holidayclub.fi

Sallan kunta
Erkki Parkkinen, kunnanjohtaja
040 039 3987
etunimi.sukunimi@salla.fi

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.