Sijainti ja saapumisohjeet

Vierumäki sijaitsee eteläisessä Suomessa, 25 km Lahdesta pohjoiseen. Vierumäkeä ympäröivät laajat erämaa-alueet ja vaihtelevat maastot harju- ja järvimaisemineen. Lähimmät kuntapalvelut sijaitsevat Heinolan keskustassa, n. 12 km Vierumäeltä.

Julkisilla

Lahdesta kulkee vakiovuoroja Suomen Urheiluopiston alueelle päivittäin. Lahden paikkalisliikenteen vuoroihin kyytiin voi hypätä rautatieaseman luota Matkakeskukselta tai Kauppatorilta. Aikataulut ja pysäkkitiedot Lahdesta Urheiluopistolle löydät linkistä Lahden seudun liikenne. Varaa käteistä rahaa paikallisliiketeen busseilla liikkuessasi. Pohjoisesta matkustavat pääsevät bussilla Heinolaan, josta taas kulkee päivittäin bussivuoroja Vierumäelle.

Junalla ei valitettavasti pääse suoraan Vierumäelle, mutta Lahden Matkakeskuksessa on helppo vaihtaa juna bussiin. Linja-autopysäkki sijaitsee Matkakeskuksen tunnelissa, Uudenmaankadulla. Vuoro 88 kulkee pysäkin A kautta.

Autolla

Etelän suunnasta tultaessa noustaan moottoritieltä (E75) liittymään nro 21. Rampin jälkeen käännytään vasemmalle ja STOP-risteyksestä jatketaan suoraan. Vuolenkosken tietä ajetaan noin kolme kilometriä, jonka jälkeen opasteet ohjaavat kääntymään vasemmalle Suomen Urheiluopistolle.

Pohjoisesta tultaessa moottoriliikennetien opasteet ohjaavat noin 12 kilometriä Heinolan jälkeen oikealle Vierumäen liittymään (nro 21). Rampin jälkeen käännytään vasemmalle ja STOP-risteyksestä suoraan. Vuolenkosken tietä ajetaan noin kolme kilometriä, jonka jälkeen opasteet ohjaavat kääntymään vasemmalle Suomen Urheiluopistolle.

 

Yhteystiedot

Holiday Club Vierumäki hotelli

Urheiluopistontie 400, 19120 Vierumäki

Sisäänkirjautuminen klo 15 alkaen.
Huoneen luovutus klo 12 mennessä.

Hotellin vastaanotto
Vastaanotto on auki 24 h
Puhelin 0300 870 907
Hinta 0,60 €/min korkeintaan 3 € + pvm/mpm, myös jonotus on maksullista.

Asiakaspalvelu
Puhelin 0300 870 900
Avoinna ma–pe 9–17
Hinta 0,60 €/min korkeintaan 3 € + pvm/mpm, myös jonotus on maksullista.

Kokous- ja ryhmämyynti
Puhelin 0300 870 923
Avoinna ma–pe 9–15
Hinta 0,60 €/min korkeintaan 3 € + pvm/mpm, myös jonotus on maksullista.

Saapumisohjeet >>

Pysäköinti
Pysäköinti Vierumäellä on ilmaista. Käytössä ovat P1 ja P2 -parkkialueet. P1-parkkialueelle ajo Cookentien kautta. Talviaikaan P1-parkkialueella on käytettävissä lämmitystolpat. Mikäli molemmat parkkialueet ovat täynnä, voit pysäköidä myös Vierumäki Areenan parkkialueelle.

Sähköautojen latauspisteet sijaitsevat P2 -parkkialueella. Paikkoja ei pysty varaamaan etukäteen. Latauspisteitä 22 kpl. Maksu parkkialueen reunalla sijaitsevaan maksuautomaattiin, jossa tarkemmat käyttöohjeet. Paikat vapaassa käytössä alueella asioiville, ei pelkästään hotelliasiakkaille.

Löytötavarat
Tiedustelut kohteeseen unohtuneesta omaisuudestasi voit tehdä suoraan Suomen Löytötavarapalvelusta.

Some
#holidayclubvierumäki 

Vierumäki Villas ja Timeshare huoneistot (A, B ja C-talot)

Sisäänkirjautuminen klo 16 alkaen
Huoneiston luovutus klo 11 mennessä

Avaimen voit noutaa Holiday Club
Vierumäen hotellin vastaanotosta.

Vierumäki loma-asunnot (esim. Golf Resort ja Loma-aika)

Sisäänkirjautuminen klo 16 alkaen
Huoneiston luovutus klo 11 mennessä

Avaimen voit noutaa hotelli Fennadan vastaanotosta.