Syntymäpäivät Katinkullan kylpylässä – kakkua ja kylpylöintiä
Lapset, Kesä 03. elokuuta 2021
Katinkulta

Syntymäpäivät Katinkullan kylpylässä – kakkua ja kylpylöintiä

Moni haluaa juhlistaa syntymäpäiviään lomailun merkeissä. Kylpyläloma Holiday Clubin kylpylöissä onkin mitä mainioin tapa viettää huoletonta juhlaa. Brändilähettiläs Heidi Ekholm-Talas vietti perheineen isänsä syntymäpäiväjuhlia Holiday Club Katinkullassa – nappaa alta parhaat vinkit syntymäpäivien ja lomailun yhdistämiseen!


Isän 70-vuotisjuhlat Katinkullassa
 
Meidän perheessä vanhempieni syntymäpäiviä on usein vietetty yhteisen matkan merkeissä. Mukana matkalla on meidän perheemme lisäksi aina veljeni lapsineen. Synttäreitä on vietetty mm. Dubaissa ja Kanariansaarilla. Kun isäni ehdotti yhteistä matkaa hänen pyöreidensä kunniaksi, heitin ilmaan idean Katinkullasta. Päätimmekin suunnata kauniiseen Vuokattiin heinäkuun alussa 10 hengen voimin.
 
Katinkulta oli uusi kohde muulle porukalle
 
Meille Katinkulta on tullut tutuksi viimeisen parin vuoden aikana ja se on oma suosikkikohteeni kylpylöistä. Yleensä olemme olleet tällä porukalla Saimaalla, jonne on huomattavasti lyhyempi matka. Nyt ajoimme yhden yön pysähdyksellä Katinkultaan ja takaisin ilman yöpymistä. Matkat sujuivat oikein mukavasti lasten kanssa. Katinkullan monipuolinen aktiviteettien tarjonta ja kiva kylpylä tekivät vaikutuksen koko seurueeseen.
artikkeli_syntymäpäivät Katinkullassa_koira_750x450.jpg
artikkeli_syntymäpäivät Katinkullassa_puisto_750x450.jpg
Katinkullan siisteys yllätti positiivisesti
 
Äitini mainitsi erityisesti Katinkullan alueen siisteyden tehneen vaikutuksen. Roskiksia oli tarpeeksi ja henkilökunta oli aikaisin aamulla hoitamassa puhtaanapitoa. Koirille oli jopa roskapusseja tarjolla kadulla.
 
Merkkipäivien juhlistaminen onnistuu vaikkapa kabinetissa
 
Katinkullasta löytyy tilava kabinetti, jota voi vuokrata yksityiskäyttöön. Kabinetti sijaitsee Classic Pizzan yhteydessä. Nautimme tulopäivän iltana salaateista sekä pizzasta. Upea mansikkakermakakku kruunasi illallisen. Isommille seurueille löytyy kokoustiloja, joten jos haluat kutsua juhliin satoja ihmisiä, sekin onnistuu. Tilaussaunaan mahtuu 15 henkilöä.
artikkeli_syntymäpäivät Katinkullassa_pizza_750x450.jpg
artikkeli_syntymäpäivät Katinkullassa_750x450.jpg
Katinkullan monenlaiset majoitukset
 
Vuokatin Katinkullan alue on laaja ja majoitusvaihtoehdot ovat monipuoliset. Tarjolla on kylpylähotelli, Villas-lomahuoneistot sekä loma-asunnot. Tällä kertaa yövyimme kylpylähotellissa sviitissä. Vanhempani halusivat kylpylähotelliin, jotta ravintoloihin ja kylpylään on lyhyt matka. Meillä oli kaksi koiraa mukana, joten koirien luokse oli lyhyt matka ravintoloista ja kylpylästä.

Loma-asunnot tarjoavat omaa rauhaa ja järven rannalla sijaitsevat mökit myös kauniita järvimaisemia. Katinkullassa voi siis viettää lomaa mökkitunnelmissa tai hotellin palveluita hyödyntäen.

Nuasjärven ympäristö tarjoaa paljon aktiviteetteja
 
Jos haluaa viettää aktiiviset syntymäpäivät, niin Katinkulta tarjoaa todella laajan valikoiman tekemistä. Miltä kuulostaisi keilaussynttärit tai merkkipäivien juhlistaminen luonnonhelmassa piknikin merkeissä? Lähellä oleva Superpark on ainakin meidän kouluikäisten lasten mieleen ja myös siellä voi järjestää juhlat.
artikkeli_syntymäpäivät Katinkullassa_kylpylä_750x450.jpg
Iso trooppinen kylpylä kruunaa juhlat
 
Katinkullan kylpylä on iso vehreä keidas, jossa voi kuvitella olevansa tropiikin lämmössä. Pidän sen vehreydestä ja lämpimistä vesistä. Saunamaailma on myös kiva ja ulkona pääsee savusaunan löylyihin. O´Learysin terassilla voi nauttia maljat synttäreiden kunniaksi.
 
Kylpylöissä voi juhlistaa monenlaisia merkkipäiviä ja järjestää vaikka sukujuhlat. Tutustu mahdollisuuksiin tästä.

 

Teksti ja kuvat: Heidi Ekholm-Talas

Holiday Club -brändilähettiläs

 

Heidi Ekholm-Talas perheineen toimii Holiday Clubin brändilähettiläinä. He kertovat kokemuksistaan Holiday Clubin kohteissa. Perheen matkajuttuja voi lukea Äiti yrittää -blogista sekä Delux-Retkiperhe matkablogista Lapsiarkea Mediasta.

Lue seuraavaksi