Holiday Club Resorts Oy keskittyy kylpylä- ja viikko-osaketoimintaan: Saariselän hiihtokeskus aloitti osana Inarin kuntakonsernia

Saariselän hiihtokeskus siirtyi 1.12.2011 voimaan astuneella liiketoimintakaupalla Holiday Club Resorts –konserniin kuuluvalta Saariselkä Oy:ltä osaksi Inarin kuntakonsernia. Järjestely liittyy osana Saariselän matkailukeskuksen rinnealueita koskeviin uudelleen järjestelyihin.

Aiemmin tällä viikolla Inarin kunta ja Metsähallitus Laatumaa tekivät merkittävän sopimuksen, jonka tavoitteena on käynnistää monipuolinen, Saariselän rinnealueiden matkailua palveleva kiinteistöjalostaminen. Sopimuksen ja nyt tehdyn hiihtokeskuskaupan myötä Inarin kunta ottaa aiempaa vahvemman roolin Saariselän kehittämisessä ja alueen matkailun vetovoiman kasvattamisessa.

Inarin kunta on perustanut rinnealueen kiinteistönjalostusta varten Saariselkä Invest Oy –nimisen yrityksen, jolle on perustettu hiihtokeskustoimintaa varten tytäryhtiö Saariselän Hissit Oy.

– Inarin kunnan tavoitteena on hakea Saariselän rinnealueita koskevalla järjestelyllä lisää vauhtia Saariselän alueen kehittämiseen. Kehittämisen ydin tulee olemaan rinnealueita koskevassa kiinteistönjalostuksessa. Toisaalta olennainen osa kasvavaa ja menestyvää matkailukeskusta on hyvin toimiva ja kehittyvä hiihtokeskus. Tässä aiomme olla aktiivinen toimija tulevaisuudessa, kertoo Saariselän Hissit Oy:n toimitusjohtaja Janne Seurujärvi.

Saariselän hiihtokeskustoiminnasta luopuva Holiday Club Resorts Oy keskittyy jatkossa lähemmäksi omia ydinliiketoimintojaan eli kylpylä- ja viikko-osaketoimintaan. Tämä tarkoittaa tulevaisuudessa lisäpanostuksia mm. Saariselän kylpylähotelliin ja viikkolomaosakkeisiin.

– Holiday Club Resorts Oy on tyytyväinen järjestelyyn, jossa Inarin kuntakonserniin kuuluva Saariselän Hissit Oy on hiihtokeskuksen uusi omistaja. Luovutamme omistuksen hyvillä mielin uusiin käsiin ja uskomme järjestelyn olevan hyväksi koko Saariselän kehitykselle, sanoo Saariselän hiihtokeskusta pyörittäneen Saariselkä Oy:n toimitusjohtaja Arto Hyvönen.

Saariselän hiihtokeskuksen liiketoimintakaupassa henkilökunta siirtyy uudelle omistajalle vanhoina työntekijöinä. Keskuksen operatiivisena liiketoimintajohtajana jatkaa Lea Kontturi.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Janne Seurujärvi, Saariselän Hissit Oy
p. 050 512 2518, janne.seurujarvi@inlike.fi

Liiketoimintajohtaja Lea Kontturi, Saariselän Hissit Oy
p. 040 733 4143, lea.kontturi@holidayclub.fi

Toimitusjohtaja Arto Hyvönen, Saariselkä Oy
p. 040 740 4474, arto.hyvonen@holidayclub.fi

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.