Pohjoismaiden suurin matkailuhanke Saimaan rannalle

Holiday Club Resorts Oy rakentaa Lappeenrantaan, Rauhan historialliselle alueelle 222 huoneen kylpylähotellin, joka perustuu Holiday Club -konseptiin. Kylpylähotellin yhteyteen rakennetaan muun muassa vesipuisto hyvinvointiosastoineen, ravintolamaailma ja monitoimi-jääareena.

Holiday Club Saimaa -kylpylähotellin rakentamispäätös käynnistää 100 miljoonan euron kokonaisinvestoinnit, josta kylpylähotellin osuus on 64 miljoonaa euroa. Hanke on alansa suurin Pohjoismaiden tasolla ja sillä on mittava merkitys Etelä-Karjalan talousalueelle.

Lappeenrannan kaupungin osuus hankkeessa on keskeinen, kertoo apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski. ”Lappeenrannan kaupunki on ollut alusta lähtien suunnittelussa mukana ja tehnyt paljon töitä rahoitusratkaisujen löytämiseksi. Tämä on alueemme tärkein matkailuhanke sen pitkäaikaisen työllistävän vaikutuksen ansiosta”, Korkiakoski toteaa.

Holiday Club Saimaan rakentaminen merkitsee 300 henkilötyövuotta. Kylpylähotelli valmistuu kesällä 2011. Tämän jälkeen se tulee työllistämään 250 henkilöä pysyvästi. Suunnitelmien mukaan alueelle tulee 8 000 vuodepaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Siihen mennessä alueelle on investoitu noin 200 miljoonaa euroa.

Holiday Club -konseptilla luodaan ympärivuotisia lomakeskuksia, toimitusjohtaja Vesa Tengman kertoo. ”Hyviä esimerkkejä ovat Suomessa Vuokatti ja Ruotsissa Åre. Holiday Clubin kylpylähotellin ja viikko-osakehuoneistojen myötä molempien alueiden matkailun kehitys on ollut erittäin nopeaa. Nyt käynnistyvä hanke edistää Saimaan asemaa ja merkitystä suomalaisessa matkailussa, nostaa alan kannattavuutta yleisesti ja tukee jatkossakin vahvasti itäisen Suomen taloutta.”

Alueen läheisyydessä asuu yhteensä 10 miljoonaa ihmistä, sillä muutaman tunnin etäisyydellä ovat sekä Suomen että Venäjän ja Baltian suurkaupungit. Perheiden lisäksi kohde on suunniteltu niin kotimaisille kuin kansainvälisille kokousmatkailijoille.

Suurhankkeella laaja omistus- ja rahoituspohja  


Holiday Club Saimaa -kylpylähotellin rakennuttaa Saimaan Kylpyläkiinteistöt Oy, jonka omistajia tulevat olemaan Holiday Club Resorts Oy, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, SRV Yhtiöt Oyj, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, Vakuutusosakeyhtiö Henki–Fennia ja Miriensis Oy. Rahoittajina toimivat Handelsbanken Suomi, Pohjola Pankki Oyj, Nordea Pankki Suomi Oyj , Finnvera Oyj, Lappeenrannan kaupunki ja Työ- ja Elinkeinoministeriö sekä paikallinen TE-keskus.

Kylpylähotellin projektinjohtourakoitsijana toimii SRV. Hankkeen suunnittelusta vastaa Pöyry Oyj.

Ainutlaatuinen palvelukokonaisuus

Holiday Club Saimaan huvipuisto- ja sirkusmaailmasta ammentava teema heijastuu suihkulähteissä, valoissa, väreissä ja vesiliukumäissä. Hoito-osastoja ja saunamaailmaa täydentää katolla sijaitseva savusauna.

Uutta on myös suoraan ravintolamaailmaan aukeava monipuolinen jääareena, jolla voidaan järjestää tilaisuuksia aina 4000 hengelle asti. Areena soveltuu niin kokouksiin ja konsertteihin kuin monipuoliseen jääurheiluun.

Holiday Club Saimaa tulee tarjoamaan aktiviteetteja ympäri vuoden. Kylpylähotellin lisäksi Holiday Club rakentaa alueelle 300 lomahuoneistoa ja 18-reikäisen golfkentän harjoitusalueineen. Puistoalueella voidaan järjestää jopa 15 000 hengen yleisötapahtumia.

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.