Viikko-osakkaan kertomaa: lomamuistoja, jotka eivät käyttämällä kulu

Suomalaisen viikko-osakelomailun pioneereja itseoikeutetusti ovat Veikko ja Eeva Hirvi Tampereelta. Ensimmäiset viikko-osakkeensa he ostivat jo vuonna 1988 Kihniön Pyhäniemestä. Kahden vuosikymmenen ajan osa heidän omistuksestaan on pysynyt Pyhäniemellä, mutta osa viikkovaihdoista on suuntautunut vuosien varrella Holiday Clubin kohteesta toiseen ja välillä jopa ulkomaille, Portugaliin ja Espanjaan.


Pariin vuosikymmeneen mahtuu antoisia, monipuolisia ja muistoissa lämpimästi säilyviä lomia sekä kotimaassa että ulkomailla. Eeva Hirvi toteaakin iloisena: ”Emme vuonna 1988 osanneet aavistaakaan, mitkä mahdollisuudet vapaiden vuosien elämään viikko-osakeomistus voisi saada aikaan. Suurin osa ulkolaisista golfkokemuksista ja ystävistä sekä Lapin hiihtokohteista olisi jäänyt kokematta.”

Sattuma heitti Veikko ja Eeva Hirven Pyhäniemeen elokuussa 1988. ”Olimme jokakesäisellä lomamatkallamme Veikon kotikaupunkiin Vaasaan. Matkalla vierailimme tuttavamme kesäpaikassa Linnakylässä lähellä Kihniötä. Tuttavamme kysäisi, oliko Pyhä-niemen lomakohde meille tuttu. Veikko ei tiennyt siitä mitään, minä muistin nähneeni Aamulehdessä mainoksen hirsihuvilan rapuilla seisovasta perheestä. Tuttavamme kuvaus paikasta oli ilmeisen kiinnostava, koskapa poikkesimme Pyhäniemeen 8.8.1988. Siellä Hannu Mäntyharju esitteli meille aluetta ja alueen II H2 mökkiä. Lupasimme palata asiaan Pohjanmaan kierrokselta palatessamme. 11.8.1988 palasimmekin ja niin tehtiin elämämme ensimmäiset viikko-osakekaupat.” Ne eivät suinkaan jääneet heidän viimeisikseen.

Hirvet ostivat neljän lomaviikon osakkuuden Pyhä-niemestä, jossa he aluksi viettivätkin kaikki viikkonsa ”tasokkaasti sisustetussa kelohonkamökissään nauttien Pyhäniemen kauniista luonnosta niin kesällä kuin talvellakin”, kuten he itse asian ovat matkapäiväkirjaansa kirjoittaneet.

Syksyllä 1989 Hirvet löysivät golfin ja se vei heidät mennessään, niin kuin lähes kaikille golffareille käy. Vuodesta 1990 alkaen he vaihtoivat viikkonsa Algarvessa sijaitsevaan Four Seasons Country Clubiin ja tykästyivät tasokkaaseen ja viihtyisään golf-loma-keskukseen täysin. Seuraavien vuosien aikana he kävivät golfaamassa Algarvessa yli kymmenen kertaa. Eeva Hirvi: ”Vaihtoviikoilla pelasimme myöskin Vilamourassa sekä Espanjan Teneriffalla ja Calahondassa, jossa onnistuin lyhyellä par-3 radalla tekemään ikimuistoisen hole-in-one:n. Sitä juhlittiin samppanjan voimalla viehättävällä terassilla.”

Hole-in-one:sta huolimatta Hirven pariskunnan parhaisiin lomamuistoihin kuuluu ehdottomasti Veikon 60-vuotispäivänä 7.10.1991 Vale do Lobon kentällä pelattu kierros. Kentän 13. väylä on ehkä yksi maailman kuuluisimmista ja kuvatuimmista ja juuri tämän väylän kaksi perättäistä rotkoa Veikko suoritti yhdellä lyönnillä suoraan greenille, tuloksena birdie.

Hirvien viikko-osakeomistus on vuosien aikana vaihtunut Airistolle, Punkaharjun Hiekkalahteen ja Katinkultaan. ”Olemme saaneet nauttia pelaamisesta Paraisten, Kerigolfin ja Katinkullan kentillä monien vuosien ajan. Näistä kentistä varsinkin Kerigolfin kenttä on jäänyt mieleen erittäin haasteellisena”, Hirvet muistelevat.

Talviaikaan vaihdot suuntautuivat vuodesta 1990 alkaen Leville, Rukalle, Saariselälle ja sitten Sallaan, jossa Hirvet hiihtelivätkin vuosikausia, joskus montakin viikkoa peräkkäin. Eeva Hirvi kannustaa muitakin tutustumaan Sallaan hiihtäen: ”Ruuhitunturin maisemia aurinkoisina päivinä ei voita mikään. Venäjän puolella olevat tunturit ovat vailla vertaa. Ne kannattaa nähdä ainakin kerran elämässään.” Myös Ylläs tuli Veikolle ja Eevalle vaihtoviikkona tutuksi.

”Aika aikaa kutakin, kuten minulla on tapana sanoa. Iän karttuessa ja vauhdin vähän hiljetessä golf ja hiihto ovat saaneet väistyä vähemmän aktiivisen lomailun tieltä. Nykyisin nautimme Pyhäniemen takanpolttoviikostamme viikolla 2 ja marraskuussa Lapinniemen kylpylän hoidoista”, Eeva hymähtää. Hirvet ovat siis jo kaksikymmentä vuotta omistaneet saman Pyhäniemen viikon 2, alueen II H2 mökissä. Sitä he kävivät 11.8.2008 Pyhäniemessä juhlistamassa ja nauttimassa erinomaisen aterian. Pyhäniemen ravintolan nykyisen ravintoloitsijan tekemää pippuripihviä parempaa ei kuulemma muualla saa.

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston mainonnan tarjoamiseen. Evästevalintoja voit muuttaa asetuksista. Lue lisää evästeistä.