Ensikertalainen kokeilee golfia

Lomalla voi opetella uusia taitoja. Mitä tapahtuu, kun ennakkoluuloinen ensikertalainen kokeilee golfia?

Silmänkantamattomiin vihreää ruohokenttää. Yllä kaartuu sininen taivas. Syystuuli on lempeä kuin kesällä konsanaan. Olosuhteet eivät voisi olla golfarille paremmat. Olemme Holiday Club Saimaan golfkentällä ja minun olisi tarkoitus testata lajia, josta en tiedä mitään. Katsotaan kuinka käy.

”Golfiin joko hurahtaa tai ei”, sanoo golfopettajani Sohvi Aitala Holiday Club Saimaa Golfista.

Oletan kuuluvani niihin, jotka eivät hurahda. Monestakin syystä: En ole koskaan ollut hyvä osumaan mailalla palloon. Golfin tempo vaikuttaa myös kärsimättömälle luonteelleni liian verkkaiselta. Tuleeko siinä edes hiki?

Kerron Sohville ennakkoluuloistani.

”Golf on ennen kaikkea tekniikkalaji. Se vaatii sitkeää harjoittelua. Lajin viehätys piilee juuri siinä, että koskaan et ole valmis ja aina voit kehittyä paremmaksi. Ja voin vannoa, että hikoilet, jos pelaat reippaalla vauhdilla 18-reikäisen kentän alusta loppuun”, Sohvi sanoo.

Minigolfkokemus ei riitäkään

Sohvi kerää golfbägiini mailoja – on rautamailaa, puumailaa, hybridejä, putteri. Minua alkaa arveluttaa: eikö yhdellä mailalla pärjääkään? Jopa palloja on erilaatuisia.

”Aloittelijan settiin kuuluu 7–8 erilaista mailaa. Maksimissaan mailoja saa olla kentällä 14. Materiaalin lisäksi mailojen pituus, nostokulma ja lapa vaihtelevat. Erilaisia mailoja tarvitaan lyönnin tyypin, pituuden, voiman ja halutun suunnan mukaan”, Sohvi kertoo.

Harjoitusalueella treenaamme erilaisia lyöntejä. Opin, että vain griinillä putataan.

”Ota mailasta kiinni näin ja tee tällaista heiluriliikettä käsivarret suorana. Puttaus lähtee vain hartioista, ranteet eivät taivu lainkaan”, Sohvi ohjeistaa.

Tämänhän minä osaan minigolfista, ajattelen tyytyväisenä. Vaikka Sohvi vakuuttaa, että puttaus on lyönneistä helpoin, törmään heti ongelmiin. On hankala arvioida voimaa, ja pallo karkaa herkästi liian kauas reiästä. Griini ei ole myöskään tasainen, mikä tuo omat haasteensa.

Harjoittelemme myös chippiä eli pientä, nostavaa lyöntiä, jota käytetään, kun pallo on jo lähellä viheriötä.

Halonhakkaaja onnistuu

Nyt päästään asiaan! Avauslyönnit ja pitkät lyönnit ovat enemmän omaa alaani, kuin hillityn hallitut putit ja chipit.

Otan käteeni draiverin ja asetan pallon tiin päälle. Sohvin ohjeiden mukaan asetun hartioiden levyiseen asentoon ja nostan mailan oikealle kädet ylhäällä kuin pitelisin tarjotinta olkapääni yläpuolella. Hartiat kääntyvät kroppaan nähden 90 astetta.

Ja sitten lyön. Nurmi pöllyää. Huti. Lyön uudestaan. Pallo pompahtaa kituliaasti 20 metriä.

Svingissäni on vauhti ja voimaa – mutta ei kontrollia. Näytän kuulemma siltä kuin hakkaisin halkoja.

”Voima ei saa lähteä hartioista vaan lantiosta. Mutta loppuasentosi on erittäin hyvä. Harvalla on noin hyvä”, Sohvi kehuu.

Jatkan lyönnin harjoittelua ilman tiitä. Huti, huti, nurmikon pöllähdys, pallon pompahdus. Parinkymmenen lyönnin jälkeen osun täydellisesti. Kuuluu ihana naps, linnut lehahtavat lentoon, ja pallo kiitää johonkin kaukaisuuteen.

Onnistumisen tunne on huumaava.

”Golfkärpänen ei vielä puraissut, mutta tuli oivallus siitä, miksi golf voi koukuttaa.”

Teksti: Tiina Suomalainen
Kuvat: Mikko Nikkinen