Teinin kanssa Turussa
Kohteessa, Aktiiviloma, Lapset 19. joulukuuta 2017
Caribia

Teinin kanssa Turussa

Yhdistetty kylpylä- ja kaupunkiloma on nuoren ja aikuisen arvokasta laatuaikaa. Viikonloppuun mahtuu rentoutumista ja nähtävyyksiä sopivassa suhteessa.

Bussin kaiuttimista kiirii kuulutus: "Saavumme Turun linja-autoasemalle." Kosketan vieressäni torkkuvaa nuorta olkapäähän. Toki väsymys painaa perheemme 16-vuotiasta esikoista, joka on vapaapäivänään joutunut heräämään kahdeksalta.

Olemme kuitenkin yksimielisesti päättäneet, että kun Turkuun asti mennään, matkaan lähdetään aikaisin. Näin ehdimme kahden yön lomalla rentoutua kylpylämaailmassa ja tutustua kaupunkiin. Unitokkurasta selvittyään tytär on innokas ottamaan kaupungin haltuun. Niinpä annan hänelle vastuuta suunnistamisesta älypuhelimen karttaohjelmalla.

Suuntaamme Kauppatorille, mistä hyppäämme bussiin ja huristelemme Holiday Club Caribiaan.

caribia-villas-sisustus-hor.jpg

Kaksiossa hulppeasti tilaa kahdelle

Kokeilemme uutta Villas-huoneistoa, kaksiota, jossa on täysin varusteltu keittiö sekä kylpyhuone pyykinpesukoneineen. Mielessä käy, että pesukoneelle voisi olla käyttöä, jos mukana olisi perheemme pienin. Nyt, varttuneessa seurassa, voimme vain nauttia rentoutumisesta mukavissa sängyissä ja televisionkatselusta olohuoneessa. Nuoreen suurimman vaikutuksen tekee huoneiston lasitettu parveke. Siellä on jopa grilli.

Koska päivä on aurinkoinen, lähdemme lepohetken jälkeen kaupungille. Tavoitteena on tutustua nuoren näkökulmasta Turun kaupunkikuvaan, ainutlaatuiseen keskiaikaiseen historiaan sekä tämän hetken trendikkäisiin paikkoihin.

Ensin käymme kurkistamassa, millaista nuorten elämä on nykypäivän Turussa. Kauppatorin laidalla sijaitsevassa Vimmassa pääsee kokeilemaan kaupungin nuorisopalvelujen järjestämiä työpajoja. Esimerkiksi kädentaitopajat ovat avoimia niin paikallisille nuorille kuin matkailijoillekin.

Tänään on meneillään huovutustyöpaja. Turkulaiset Kaisla Koskela, 17, ja Katalin Barany, 16, ovat käyneet hommiin etsimällä huovutusideoita netistä ja lehdistä. Katalin on päättänyt tehdä kettupannunalusen, Kaisla pilvenmuotoisen, roikkuvan koristeen. Mihin he veisivät nuoren matkailijan kotikaupungissaan?
"Ruissaloon grillaamaan makkaraa", Kaisla pohtii. "Tai Turun linnaan", Katalin täydentää.

Trendikahvilasta kauhukierrokselle

Seuraavaksi olemmekin matkalla linnaan, mutta ensin nautimme ylelliset raakakakut lähistöllä Pure Hero -kahvilassa. Vuoropäällikkö Iina-Sofia Toivola kertoo, että paikan missiona on tarjota terveellistä, ravinteikasta ruokaa. Nuorten suosimassa kahvilassa saavat vatsansa täyteen niin vegaanit kuin gluteenitonta tai maidotonta ruokavaliota noudattavat.

Teemme leppoisan kävelyretken Aurajoen varressa kohti ylvästä museolaivaa, Suomen Joutsenta. Koska sää suosii, pysähdymme ottamaan lomakuvia.

Suomen Joutsenelta on lyhyt matka linnalle, missä osallistumme lasten kauhukierrokselle läpi keskiaikaisen linnan hämärien salien. Opas kertoo linnan verisestä ja karmivasta historiasta: pyöveleistä, mestauspaikasta, kummittelusta ja nälkäisistä vartiokarhuista. Nuorikin kuuntelee keskittyneenä. Pistäydymme myös linnan ritarisalissa, missä lapset ja nuoret voivat pukeutua prinsessoiksi ja ritareiksi.

Illalla jaksamme pistäytyä Holiday Club Caribian kylpylässä rentoutumassa aktiivisen päivän päätteeksi. Kohtaamme sipoolaiset serkukset Venla Roosin, 16, ja Roosa Sojakan, 16, jotka viettävät yhden yön minilomaa Roosan äidin seurassa kylpylän sviitissä. Juhlaan on aihetta, koska Venlan syntymäpäivät ovat tulossa.

"Kiva päästä vähän rentoutumaan kouluasioista", Roosa kertoo. Tytär karkaa altaissa omille teilleen, joten jatkan kylpemistä omassa rauhassa. Altailta löytyy jos jonkinlaista hierovaa suihkua: on hartioihin roiskuvaa ja seinästä purskahtelevaa.

Kaikki lihasryhmät kämmenlihaksista jalkapöytiin saavat napakan suihkukäsittelyn. Nautimme vielä maukkaan päivällisen Holiday Clubin O'Learys-ravintolassa. Nukkumaan mennessä olo on pehmentynyt ja rento.

Hotelliaamiainen ja höyryäviä altaita

Runsaan hotelliaamiaisen eväillä jaksaa!

Aloitamme aamun kylpylässä, josta emme ole saaneet tarpeeksemme. Jälkikasvu on innoissaan vesiliukumäistä – eikä mikään estä myöskään aikuista heittäytymästä liukuun.

Vhumps! Vihreä valo syttyy, ja keho solahtaa taivaansiniseen kouruun, jonka loppukaarre heilauttaa laskijan pehmeästi maaliin. Mielihyvähormonit kirkastavat päänupin ja saavat haaveilemaan uusista vesielämyksistä. Ja niitähän riittää.

Ulkoaltaalla vallitsee leppeä tunnelma, joka on risteytys pohjoisen eksotiikkaa ja tropiikin tuntua. Höyryävän lämmin vesi antaa kalpealle talviauringolle supervoimia, joilla se vakuuttaa: lomalla ollaan.

Virta vie rentoutuvaa kehoa kohti altaan toista päätä – kohti päämäärää, jota ei ole. Tavoitteellinen ajattelu liukenee lämpimään veteen ja haihtuu ilmaan vesihöyryn mukana.

Kylvettyämme itsemme uuvuksiin nautimme lounaasta Holiday Clubin viihtyisässä Classic Pizza -ravintolassa. Olemme valmiita käpertymään päivänokosille.

Toimintaa joka solulle

Kun heräämme virkistyneinä, päätämme kokeilla Holiday Club Caribian yhteydessä sijaitsevaa sisäliikuntapuistoa SuperParkia.

Paikka on täynnä volteista innostuneita 8–13-vuotiaita. Nuori kiertää mielellään kiipeilyalueen, puikkelehtii verkkoesteiden yli kuin arojänis ja katoaa kapeisiin kierreportaisiin. Laskemme rinnakkain liukumäkeä ja lyömme pesäpalloa verkkoon vuorotellen.

Tytär haluaa testailla kiipeilyseinää ja tietenkin loikkia trampoliinilta pehmustemereen. Kokeilen itsekin jättitrampoliineja. Niissä on todelliset mahtijouset, jotka sinkoavat hyppijän yllättävän ylös. Näin ilmavia pomppuja en ole kokenut pihatrampoliinissa.

Muiden vanhempien kanssa jutellessa selviää, että SuperPark valitaan kohteeksi, kun halutaan saada mieluista liikuntaa lasten ja nuorten vapaapäivään. Nuoria kiinnostaa kiipeily, mutta hauskinta on se, kun kiipeilyn lisäksi pääsee kokeilemaan monipuolisesti erilaisia hauskoja pelejä.

Iltasella hyödynnämme huoneistomme varusteluja, ja kokkaamme helpon päivällisen lähikaupan antimista. Kun lomailee useamman vuorokauden, on hauskaa myös viettää iltaa ihan omassa rauhassa.

Museon kautta kotimatkalle

Aamulla on lähdön aika. Luovutamme huoneemme ja ajelemme paikallisbussilla keskustaan, missä meillä on vielä vähän aikaa tutustua Aurajoen varressa sijaitsevaan Aboa Vetus & Ars Nova -museoon. Sopivan lyhyellä kierroksella kuulemme, millaista oli elää lapsena keskiajan Turussa.

Lapsille suunnattu puhe historiasta on elämyksellistä ja vetoaa myös meihin varttuneempiin. On jännää kulkea museon sisällä vanhan Turun raunioilla. Meille selviää, että aikoinaan näillä kaduilla kuljeskeli vapaana koiria ja jopa possuja. Kuulemme tarinoita muun muassa karuista ruokatavoista sekä siitä, millaista oli edetä luuluistimilla järvenjäällä.

Lopuksi kierrämme kiehtovan luutarhan, johon on koottu eläinten – esimerkiksi juuri näistä raunioista löytyneiden kissojen – luurankoja. Lyhyellä kävelymatkalla Turun linja-autoasemalle keskustelemme innokkaasti historiasta ja kirjoista. Huomaan, että juttu luistaa eri tavalla kuin ennen matkaa. Reissu tosiaan kannatti.

 

Teksti Sanna-Kaisa Hongisto
Kuvat Jussi Vierimaa

Lue seuraavaksi

Käytämme evästeitä tarjotaksemme parempaa palvelua

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta käyttäjäkokemuksesi olisi parempi. Valinnoistasi riippuen voimme käyttää evästeitä myös sivuston liikenteen analysoimiseen, sinulle kiinnostavan sisällön tarjoamiseen tai mainonnan kohdentamiseen. Lue lisää evästeistä

Tutustu myös Googlen tietosuojakäytäntöön.